.. talvesta kevääseen, pakkasesta päivänpaisteeseen, lauluttomuudesta linnunlauluun, vain muutama askel...
Näin kirjoittaa Raili Malmberg runossaan Talven taittuessa.
Kahteen ensimmäiseen viikkooni "asetettuna" kappalaisena on mahtunut edellisen kaltaisten askelten vaihtelua, tunnetta, ilosta ja onnesta äkilliseen huoleen ja suruun.
Olen luonut tämän blogin jo puoli vuotta sitten, mutta vasta tänään tuli tarve kirjoittaa.
Vaikka työkseen vakuuttaa muita Jumalan armosta ja avusta , joutuu joka päivä kipuilemaan oman uskonsa ja luottamuksensa kanssa. Eilen olin ensikertaa tilanteessa , jossa (sydämestäni kyllä) pyynnöstä rukoilin keskustelukumppanini puolesta, mutta samalla epäilin rukoukseni todellista mahdollisuutta olla auttamassa ystävääni. Totesin vain, että Jumala kyllä aina vastaa, mutta omalla aikatulullaan. Meidän tehtävämme on odottaa.
Tänä aamuna saamani viesti yllätti. Vastaus olikin tullut heti samana iltana vain muutamaa tuntia myöhemmin. Ystävä hädässä-minä ja heikko uskoni.
Olin toki onnellinen-onnellinen ystäväni puolesta ja onnellinen, että minä sittenkin saan olla Jumalan työtoveri, välittäjäaine, silta, ehkäpä sitten se Kaarisilta, josta äitini kauniisti virkaanasettamisjuhlassani lausui.
Hyvänolon tunne kesti iltaan asti, kunnes kuulin rakkaan sukulaisen ja ystävän sairastuneen vakavasti. Taas putosi pohja syvyyksiin. En voi kuin itkeä. Eilen muistutin toivosta, missä on oma toivoni nyt? Kyynelten jälkeen jäljelle jäävät runon sanat: " ja sinulle, joka ajattelet, että askelkin on enemmän kuin jaksat, sanoisin: Käsi Kristuksen kämmenessä jaksat ne kyllä. Nuo askeleesi Pitkäperjantaista Pääsiäiseen."
